Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi ja markkinoinnin kehittämiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.
Kaisa Niilo-Rämä

Kaisa Niilo-Rämä on ollut seuran hallituksessa vuodesta 2013 lähtien ja toiminut sen puheenjohtaja vuodesta 2016 alkaen. Kaisa on toiminut muutaman vuoden seuran hallituksessa jo 2000-luvun vaihteessa seuran täyttäessä 100 vuotta, joten seuratoimijan rooli on hänelle tullut hyvinkin tutuksi.
Vuonna 2021 Kaisa valittiin Kymenlaakson Urheilugaalassa Vuoden 2020 seuratoimihenkilö Kymenlaaksossa -palkinnon saajaksi. Perusteluiksi valintaraati oli kirjannut seuraavaa: ”Saanut haastavia aikoja eläneen seuran uuteen lentoon. Tuonut seuran toiminnan uudelle ja innovatiiviselle sekä aktiiviselle tasolle johdollaan.”
Kouvolan liikunta- ja voimisteluseura Tempo valittiin syksyllä 2020 historian ensimmäiseksi Olympiakomitean Vuoden aikuisten Tähtiseura -palkinnon saajaksi.