Annukka Relander

Annukka on aloittanut Tempon hallituksen jäsenenä syksyllä 2021 ja hän toimii hallituksen viestintävastaavana. Tempon jäsen Annukka on ollut jo yli 15 vuotta ja hän on tuttu näky aikuisten ryhmäliikuntatunneilla. Rakkaimpia tunteja ovat kaikki tanssiin, pilatekseen ja kehonhuoltoon liittyvät tunnit. Tanssia eri muodoissaan Annukka on harrastanut yli 30 vuotta ja edelleen tanssi ja liikunta antavat energiaa ja iloa elämään. Tempon tanssillisen voimistelun innoittamana Annukka on lähtenyt mukaan myös Gymnaestrada-tapahtumiin ja päässyt mukaan hienoihin suuriin kenttänäytöksiin sekä Suomessa että ulkomailla. Annukan mielestä parasta seuratoiminnassa on kuitenkin sosiaalisuus, hyvä yhteishenki ja mukavat, samoista asioista kiinnostuneet ihmiset, joihin seuran kautta on päässyt tutustumaan.

kaudella 2022-2023 Annukka toimii hallituksessa viestintävastaavana.